vain itseni näin hajotan

Sen lisäks, että tää viikko alkoi huonosti, tuntuu että se vaan jatkuu huonona. Maanantaina se poika sanoi suoraan, ettei halua nähdä mua. Hämmennyin siitä tosi paljon, ja alkoi ahdistaa ihan hirveesti. Se tunnemyrsky päättyi viiltoihin ranteessa. En oo sen jälkeen puhunutkaan sen kanssa, eikä sekään oo laittanut mulle mitään viestiä. Kai tää sitten oli tässä. Harmittaa, mut ehkä parempi näin, kukapa mut nyt haluaiskaan ku oon tällänen. Kyllä se löytää vielä jonkun paremman.

Keskiviikkona polilla ei oikein edetty suuntaan eikä toiseen. Puhuttiin tosta maanantain tapahtumasta puol tuntia. Loppu vartti käytettiin muihin kuulumisiin ja lääkkeiten jakoon. Ens viikolla mulla on se toinen sairaanhoitaja, eikä se kenen kanssa yleensä juttelen. "Kivaa" et saa vähän vaihtelua ja ehkä me puhutaan sen toisen kanssa jostain eriasioista kun yleensä. Ainakin mulla on pari juttua mitä pitäis kertoa siellä, mut en oo vaan moneen kuukauteen uskaltanut avautua niistä... Oon pelänny niin paljon että joudun osastolle, mut jos nyt kerron mitä tapahtu joulukuussa, ni ei siitä enää joudu osastolle.

Tänään oltiin äitinkaa kaupassa, ja yhtäkkiä mun ohi kävelee mun yks yläasteaikasista kiusaajista. En oo nähny sitä melkein 4 vuoteen päättäreitten jälkeen vilahdukseltakaan, ennenkuin tänään. Menin äkkiä toisen hyllyn väliin piiloon ja odotin et se menis kassoille, mut just ku tuun sieltä hyllyn välistä pois ni se kävelee mua uudestaan vastaan. Nyt me jo katotaan toisiimme silmiin, enkä oo varma kuvittelinko vaa vai oliks sillä jotenki ilkee katse sen silmissä. Sellanen halveksiva niinku yläasteellakin aina kun se näki mut. Kävelin vaan sen ohi ilmeettömästi ja toivoin, etten nää sitä enää ikinä.