vaikka kuinka mä koitan pelkoni voittaa et avautuisin, joku toinen kai korjaa mut täältä jo talteen jos oottelen kauemmin

Päätin piilottaa edellisen tekstin. Uskon, että kaikki hyöty on siitä saavutettu mun ja teiänkin osan kannalta. Mä vein saman tekstin polille mun hoitajalle, ja kirjotin siihen vielä vähän jatkoa. Ja uskon, että ne teistä ketkä ehditte lukemaan sen ja kaipasitte jotain vertaistukea tms, niin saitte sitä. Uskon, että se helpotti edes muutamaa (ainakin kommenttien perusteella), että sai huomata ettei oo yksin sen asian kanssa. Ainakin mä toivon niin.

Mutta niinku sanoin, vein sen tekstin polille, ja keskusteltiin siitä sitten eilen. Taino keskusteltiin ja keskusteltiin... Mä istuin suurimmaks osaks hiljaa ja katsoin lasittuneella katseella sitä mun hoitajaa. Ahdisti ja pelottikin mitä se seuraavaks aikoo sanoa. Ei se onneks vähätellyt asiaa, vaan oli aika asiallinen ja vakava. Ei siitä keskustelusta oikein tullut mitään, en ehkä sittenkään ollut siihen vielä ihan valmis. Mutta ainakin se tekstin antaminen oli hyvä alku. Loppuaika puhuttiin jostain ihan muusta. Kauhulla odotan ens viikon aikaa, jos ja kun jatketaan siitä asiasta. Koska se hoitaja sanoi, että "mä toivon että voidaan vielä palata tähän kirjeeseen".

Viime päivät on ahdistanut paljon, eikä syytäkään oo vaikee arvata. Toi teksti/kirje/postaus ahdisti mua todella paljon. Mut uskon, että tää alkuahdistus helpottaa pian. Alkuviikosta viiltely oli tosi vahvasti mielessä jatkuvasti. Kaipasin keinoa hallita ahdistusta, vaikka tiedän ettei viiltely oo paras keino siihen. En kuitenkaan viillellyt, ja oon siitä suhteellisen ilonen, koska kesä on tulossa ja en halua yhtään uusia jälkiä minnekkään jalkoihin tai käsiin vanhojen seuraks.

Tää oli vaan lähinnä tällänen ilmotuspostaus siitä, että piilotin sen edellisen tekstin. Mulla on kaikki ihan okei.