mut sä et sitä huomaa

Anteeks ettei musta oo kuulunut täällä blogin puolella yhtikäs mitään ikuisuuksiin. Mä olen ollut viime aikoina tosi onnellinen ja mulla on ollut kaikki hyvin. Nyt tuntuu, että jokin on muuttunut. Tänään polilla olin aika alavireinen, ja mua ahdisti. En hymyillyt tai nauranut iloisesti, niinkuin viime viikkoina. Istuin vaan vakavana.

Alunperin mun ei pitänyt kertoa mikä ahdistaa, koska se on aina ollut mun oma salaisuus. Laihduttaminen. Mutta sain sitten sanottua, että ahdistaa olla läski. Sain pitkän saarnan siitä, etten ole lihava ja maailmassa on kaikenkokosia ihmisiä, mun pitäis vaan oppia hyväksymään itteni tälläsenä, ettei se laihuuskaan tuo onnea. Niin eli toisinsanoen mä olen läski.

Mä en oo viillellyt tai mitään, mut se sama pakkoajattelu on edelleen jatkunut joulusta saakka, että mä mielessäni puukotan itteäni rintaan. Se auttaa ahdistukseen, kun ajattelen miten isken puukkoa rintakehän läpi useita kertoja. Kuulostaa varmasti tosi sairaalta, mut musta se on kuitenkin parempi kuin viiltely. Alkuvuodesta mua vähän pelotti, että joskus otan oikeesti veitsen käteen ja teen niin, mut enää ei oo sitä pelkoa. En pelkää itteeni, tää tilanne on ihan hallinnassa. Polihoitaja kysyi onko ollut itsetuhoisia ajatuksia, mut vastasin kieltävästi.

Mä oon paljon miettinyt viime päivinä E:tä ja sitä poikaa koulusta. Äsken tuli ihan täytenä yllätyksenä, että E on poistanut mut fb-kavereista. Mä kun olin just laittamassa sille viestiä ja kysymässä mitä kuuluu, ni sit se onki poistanu mut. Oli pakko tarkistaa onks se toinen poika vielä mun kavereissa... Onhan se. Mut sit jänistin ja en uskaltanu laittaa sillekkään viestiä. Sillä on varmaa muutakin tekemistä ku olla mun kanssa. Vaikka mulla onkin sitä kauhea ikävä, niin en tiiä tulisko siitä vaan kiusallista jos nähtäis pitkästä aikaa. En haluu nimittäin mitään akwardeja hiljaisuuksia. Pitää harkita tarkkaan laitanko sille viestiä vai en...

Mulla on vaan niin outo olo. Tavallaan kaikki on hyvin ja mulla on tulevaisuudessa paljon kaikkea kivaa tiedossa. Mut toisaalta mä oon tosi yksinäinen ja ahdistunut. Mä oon syöny lääkkeet monta kuukautta ihan säännöllisesti, eikä mulla oo halua kuolla tai mitään. Silti on vaan paska olo. Turhauttavaa, kun kaiken pitäis olla hyvin ni sit musta tuntuu tältä.

Mä haluan mun elämään nyt just jotain sisältöä. Sitä on tulossa tulevaisuudessa ihan riittämiin, mut mun on pakko päästä tästä olosta yli ennenku tää menee pahemmaks. En vaan tiiä miten siinä onnistuisin mut pakko yrittää jotain. Ja lupaan päivittää tänne jatkossa vähän useemmin.