Mua ahdistaa. En pura mun ahdistusta kellekkään. En enää edes kirjoita sitä ylös ja pura ajatuksia paperille tai blogiin. Polilla oon käynyt viimeks kuukaus sitten, seuraava aika on kuukauden päästä. 9 päivän päästä mulla on soittoaika polihoitajan kanssa. Se kestää ehkä kymmenen minuuttia, ja sanon siinä että kaikki menee hyvin. Kaikkihan menee hyvin?
Syön kyllä lääkkeet säännöllisesti joka päivä. Mut tuntuu ettei ne ihan auta riittävästi. En oo kuitenkaan halukas mihinkään lääkelisäyksiin. En tiedä mikä mua oikein vaivaa. Tai ehkä tiedänkin, mut se vaan on niin, että se asia on näin ja pysyy näin. Jos multa loppuu voimat lopullisesti, sitten katotaan tilanne uudestaan. Mut täl hetkellä mun on pakko jaksaa. Hymyillä, nauraa, olla positiviinen, jaksaa.
Ei mulla oo käynyt mielessäkään viiltely. Oon kuitenkin ollut niin kauan viiltelemättä, että en halua siihen sudenkuoppaan enää. Oon vaan niin voimaton. En tajuu mistä revin joka aamu sen energian, että jaksan taas hymyillä koko päivän. Iltasin oon niin loppu, et nukahdan samantien ku laitan silmät kiinni. Vaikka oonhan mä onnellinenkin. Mut välillä joudun ihan tosissaan pakottamaan itteni jaksamaan. Mut uskon, et mä selviän. Se on tärkeintä, vai mitä?
Jos sä uskot, että sä selviät, sä varmasti tulet selviämään. Koita välillä purkaa ajatuksia paperille/blogiin, vaikka ne oliskin lyhyitä lauseita tai yksittäisiä sanoja, ne saattaa auttaa. Tsemppiä <3
VastaaPoistaKiitos paljon ♥
Poista