Mulla on poli piiiiitkästä aikaa ens maanantaina. 1,5kk ilman polikäyntejä kahden tukipuhelun varassa. Tää aika on menny ihan hyvin itseasiassa. Ei mulla oo ollu aikaa murehtia, oon väsynyt ja tahdon nukkua koko ajan. Silti täytyy jaksaa. Kyllä mä jaksankin.
Nään viikonloppuna sitä poikaa koulusta. Meiän viime näkeminen ei mennyt ihan putkeen, mut mä luulen että tää tulee menee paremmin. Mulla on niin ikävä sitä koko ajan. Oon yrittänyt koko tän ajan vaan olla ajattelematta sitä ihmistä, mutten mä pysty. Nyt mä oon antanut itelleni luvan ajatella sitä taas. Ja mä oon niin onnellinen.
Vaikka kaikki voi muuttua hetkessä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti