moni tuhoa pelkää mielessään

Mun oli pakko yrittää, ja mä onnistuin. Kolme päivää oon nyt syönyt lääkkeitä. Kuulostaa varmasti ihan naurettavan vähältä, mut jostain se on alotettava. Ja mä aion jatkaa tätä. Jos kerrankin lipsun tästä rutiinista, niin tiiän et sit se on taas menoa... Pitää vaan nyt yrittää kaikkeni ja tsempata. Kyllä tää tästä.

En aio riskeerata mun tulevaisuutta sillä, etten söis lääkkeitä, ja vointi romahtaiskin. Haluun voida hyvin ja jatkaa elämää, enkä vajota takasin sinne pinnan alle pimeyteen toivomaan kuolemaa. En enää ikinä. Ei ihmisen kuulu tappaa itteään. Ihmisen kuuluu elää niin kauan ku siihen on mahdollisuus. Tuntuu vähän tekopyhältä sanoa kaiken tekemäni jälkeen näin, mut niin se vaan on.

Mä en koe todellakaan, että oisin vielä täysin terve kaikesta paskasta. Siihen menee vielä aikaa, mut oon huomannut miten mun ajattelu on muuttunut aikuisemmaks ja järkevämmäks. Oon kasvanut henkisesti ja mennyt eteenpäin. Miks pilata tää kaikki sillä, että lopettaa lääkkeet liian aikasin, ja sitten mä taas oon siellä alkupisteessä. Mä en edes muista, koska oisin viimeks voinu perjaatteessa näinkin hyvin. En oo halunnut tappaa itteäni suunnilleen puoleen vuoteen. Puol vuotta mä oon ihan oikeesti elänyt tietäen, että mulla on tulevaisuus, eikä niin että suunnittelen 24/7 sitä miten tapan itteni. Se on jo musta ihan huima muutos. Ja sillä tiellä mä aion pysyä.