tää on tyhjä ja lohduton leikki

Polihoitaja laitto tänään viestiä, ja kysy pitäiskö meiän nähä tai jutella puhelimessa vielä ennen ens viikon perhetapaamista, kun lääkäri oli sellasta viestiä jättänyt. Sanoin, ettei siihen oo tarvetta, ku oon nyt alkanu syömään lääkkeitäkin taas. Sit se vaan sano, että laita sitten viestiä jos tulee jotain. Olin vaa et joo... Vaikka tuliskin jotain, tuskin laittaisin.

Tänään oon meinannu purskahtaa itkuun monta kertaa, kun tuntuu ettei mikään onnistu. Vaikka syönkin niitä lääkkeitä, en oo kylläkään ottanut ihan kokonaisia annoksia, ihan vaan siitä syystä, että lääkäri käski alottaa pienemmillä annoksilla aluks. Ite oisin kyllä jatkanut niillä annoksilla millä ennenkin. Mut ehkä tää herkkyys johtuu vaan siitä, ettei lääkeannokset oo kohdillaan vielä. Vasta kuukauden päästä on kaikki lääkeannokset samalla tasolla ku aikasemmin, ku niitä pitää kuulemma nostaa vähitellen.

Mua on alkanut taas pelottaa tulevaisuus. Yritän olla ajattelematta koko asiaa, ja jos vahingossa ajattelen, niin koitan kääntää sen niin, että kaikki menee varmasti hyvin. Se on vaan vähän vaikeaa, kun elämässä on suuria muutoksia just nyt tulossa. Mä en tiedä miten mä selviän siitä kaikesta, mut mulla on vaan yks vaihtoehto ja se on yrittäminen. Pakko yrittää.

Mietin vähän liian usein taas sitä poikaa, vaikka piti unohtaa koko ihminen.