entä jos palata voisit menneeseen

Mä en tiedä enää mitä teen itteni kanssa. En aio pitää siihen poikaan minkäänlaista yhteyttä enää. Aion unohtaa sen ja mennä eteenpäin. Tai "eteenpäin", mihin suuntaan mä edes olen menossa? Ahdistaa kun ei tiedä mitä on tekemässä. Muutenkin ahdistaa. En oo syöny koska lie viimeks lääkkeitä, moneen viikkoon suomeks sanottuna. Sain vastuun lääkehoidosta itelleni, ja näinhän tässä sitten kävi, just niinkuin arvelinkin. Ne vaan lojuu mun kaapissa ja mä en jaksa uhrata ajatustakaan niille. Antaa olla. Mut en mä niitä kerääkkään, enhän mä edes vois, kun ne on kerran mulla itelläni.

Mulla oli alkuviikosta lääkärin aika polilla. Aluks aattelin olla kertomatta tästä lääkkeettömyydestä, mut sit vaan sanoin sen rehellisesti. Lääkäri huolestui aikalailla, mut se sano ettei kukaan voi mua pakottaa syömään lääkkeitä. Ei voikaan, mut välillä toivoisin että vois, koska en pysty ite ottaa vastuuta tästä. Tiettyyn pisteeseen asti kaikki sujuu hyvin, mut jossain vaiheessa lääkehoito vaan tyssää. Yleensä se loppuu aika seinään...

Lupasin lääkärille yrittää syödä lääkkeitä taas, mut en oo nappulaakaan pistäny suuhuni sen käynnin jälkeen. Tiedän, että vointi tulee romahtamaan jossain vaiheessa, ellen alota lääkkeitä uudestaan. Nyt vaan on niin hyvä olo toistaseks, ettei tunnu siltä, mut alitajunnassa tiedän, että niin tulee käymään. Niin on käyny aina ennenki, monet monet kerrat. Ja yleensä se lääkehoito jatkuu osastolla... Mut tällä kertaa yritän päästä ite siihen takasin kiinni, ettei tarvittais osastoa - enää ikinä.

Mikä siinä on niin pirun vaikeeta syödä lääkkeitä? Lääkärikin yritti tehdä kaiken niin helpoks mulle, että saan ottaa vaikka koko päivän lääkkeet yhdellä kertaa, aamulla tai illalla - kumpi helpommalta tuntuu. Mut kun se ei auta. Tarvisin vaan jostain lisää motivaatiota lääkehoitoa kohtaan... En todellakaan tiedä mistä sellasta löytyis.

Mulla on seuraava kahdenkeskinen aika polilla mun oman hoitajan kanssa ehkä syys- tai lokakuussa. Seuraava aika on muutenkin vasta elokuussa, ja seki on perhetapaaminen... Luulen kyllä, että ku mun hoitaja palaa lomalta, ni se ottaa muhun yhteyttä, kun lääkäri on kertonu tästä lääkesotkusta... Pelottaa millasen saarnan sieltä saan. Lääkäri sano, ettei kukaan voi pakottaa, se on mun oma valinta syönkö vai enkö syö niitä. Mut polihoitaja taas todennäkösesti sanoo, että mun on syötävä niitä. Vaikka eihän sekään voi pakottaa, mut se on vaan niin tiukka-sanainen.

Mua ahdistaa ihan hirveesti ens kuu. Oon muutenkin koko ajan levoton ja herään tosi aikasin aamulla. Pitäis alkaa syömään niitä lääkkeitä, ennenku vointi menee huonommaks. Nyt ei olla vielä kovin syvällä siellä suossa, vielä...