Mä en tiedä kaipaanko enemmän sitä ihmistä vai sitä tunnetta. Mä haluaisin unohtaa jo. Kaiken. Haluan jatkaa eteenpäin. Alottaa alusta. Mun uuden elämän ensimmäinen päivä on tänään. Niin sen piti olla eilenkin. Mutta tänään mä yritän todella alottaa alusta. Yritän unohtaa menneisyyden, ajatella ettei niitä asioita oo tapahtunut ja että mä voin tehdä mitä mä haluan ilman traumoja ja pelkoa niiden uusiutumisesta. Harmi vaan, ettei se oo päättämisestä kiinni, onnistuuko se. Se on jossain syvällä mun mielessä, ne traumat on juurtunut muhun niin syvään kiinni, että niistä on tullut osa mua. Osa mun persoonallisuutta. Se ei oo mun päätäntävallan alla, että pystynkö mä unohtamaan niitä. Mun pitäis unohtaa itteni, unohtaa mun persoonallisuus.
Mut miten sen voi tehdä? Miten mä voin kadottaa itteni vajoamatta kuitenkaan pimeyteen? Siellä se onnistuu. Siellä mun on helppo kadottaa itteni, mutta mä en halua sinne. Mä haluan elää valossa ja olla onnellinen. Mut mä en voi olla onnellinen, ellen mä pysty unohtamaan mun menneisyyttä. Tai edes pääsemään siitä yli. Tää on ikuista. Ehkä mun on turha edes yrittää alottaa alusta mun elämää. Ehkä helpompaa olis vaan päättää se lopullisesti. Mutta mä en halua. En enää.
Pikkuhiljaa se helpottaa, lupaan! Pysy vahvana, tsemppihalauksia ♥
VastaaPoista