Kunpa mä olisin jo kuollut niin musta ei tarvittis tuntua enää ikinä tältä. Vaikeeta tästä tekee se, etten mä halua kuolla enää. Toivon vaan edelleen, että olisin kuollut sillonkun vielä halusin kuolla. Ei ihminen voi tappaa itteään ellei se oikeasti halua kuolla. Ei se oo mikään vahinko, jos niin tapahtuu. Voi tulla kolari, onnettomuus, murhaaja, mikä tahansa, mut itteesi sä et voi tappaa ellet halua kuolla pois. Mä en ainakaan pystyis tappaamaan itteäni enää. Mulla on liikaa menetettävää. Sen kaiken menettäminen sattuis enemmän, kuin tää mitä tää elämä mua tällä hetkellä satuttaa.
Varmaan tää tieto lohduttaa jotain, etten mä ole tappamassa itteäni, mut mua se ei helpota. Mulla on aina välillä ikävä sitä kuolemanhalua, muttei sitä saa takas haluamalla, siihen tarvitaan muutakin. Kyllä mä tiedän miten mä pääsen taas siihen paskaan kuntoon. Musta tulee sellainen eläväkuollut joka tahtoo täältä pois eikä nää mitään muuta vaihtoehtoa kuin tappaa ittensä. Kaikki keinot on kokeiltava, elämä on pelkkää tekohymyä ja valehtelua jokaiselle. Mua oksettaa elää, oksettaa olla elossa. Haluan vaan kuolla. Koko elämä pyörii vaan ittensä tappamisen, kuoleman, ympärillä, eikä siinä oo mitään järkeä. Ei niin kuulu ihmisen elää. Sillon kun mä voin oikeasti todella huonosti, mun kaikki menneisyyden muistotkin tuntuu pahemmilta. Mua kuvottaa kaikki, vihaan itteäni, haluan vaan tappaa itteni koska en kestä itteäni, en kestä ajatella menneisyyttä, enkä voi ajatella tulevaisuuttakaan koska en nää sellasta.
Sellasta elämääkö mulla on ikävä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti