Ahdistaa tulevaisuus kun en tiedä mitä tapahtuu. Ongelma on siinä, että vain mä itse voin päättää mitä tapahtuu tulevaisuudessa, ja mä en oo hyvä tekemään suuria päätöksiä. Päätän aina väärin ja tajuan sen vasta kun on jo liian myöhästä päättää toisin. Mun onni on se, ettei millään ole vielä kiire. Mulla on aikaa miettiä.
Mä tiedän vaan jo nyt, että tuun tekemään väärän päätöksen. Mun pitäis kuunnella sydäntä eikä pelätä liikaa tulevaa. Mä oon selvinnyt tähänkin mennessä kaikesta, miksen selviäis jatkossakin? Ainakin mä yritän ajatella noin. Mun elämässä on kaikki nyt todella hyvin, paremmin ku kahdeksaan vuoteen. Vaikka tätä taakkaa on kertynyt vuosien aikana paljon, ehkä liikaakin mun kannettavaks, niin mä oon selvinnyt ja jaksanut. Vaikka mä joudun syömään lääkkeitä varmaan vielä pari vuotta, vaikka mulla on kädet ja reidet täynnä arpia, vaikka mun pää on sekasin ja mua ahdistaa, vaikka tunnen itteni epäonnistuneeks ihmiseks ja vihaan itteäni ja vihaan että oon elossa, niin kaikesta huolimatta mä haluan nyt elää. Elää mun unelmaa ja tehdä mitä haluan. Mä menetin mun nuoruuden sairauksille, pahalle ololle ja kaikelle paskalle mitä on tapahtunut, nyt on mun vuoro elää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti