sä et rakasta minua enää

Mä en tiedä millä sanoilla tätä oloa edes kuvaisi. Ahdistaa, stressaa ja pelottaakin. Kaikki tuntuu niin vaikeelta ja mahdottomalta, tuntuu etten osaa tehdä päätöksiä ja sittenkin päätän aina väärin. Koko elämä tuntuu niin merkityksettömältä. Ja se ahdistaa. En mä oikeastaan haluaisi kuolla, mutta haluan vaan pois tästä elämästä. Vaikka oon samaan aikaan onnellisempi kuin vuosikausiin, niin siltikään en osaa elää. En, vaikka mun pitäis olla onnellinen tässä tilanteessa.

Vaikka mulle on tapahtunut ikäviä asioita, joista oon kärsinyt koko nuoruuden, niin tää on paljon pahempaa. Se mitä tapahtui laivalla 6 vuotta sitten, oli kamalaa, muttei mitään verrattuna tähän. Kärsin siitä laivajutusta tosi paljon, mut edelleenkään se ei oo mitään verrattuna tähän. Se mitä on tapahtunut netissä, on myös ikävää, muttei sekään vetänyt mua näin surulliseks. Oon ihastunut palavasti useita kertoja, kuitenkaan sen johtamatta ikinä mihinkään muuhun kun sydänsuruihin. Niistäkin sydänsuruista on päästy yli, mut ne on ollut "helppoja" tapauksia koska ne ei johtanut mihinkään, ne jäi ihastuksiks.

Mutta sinä, mitä sä ootkaan tehnyt mulle... Kertaakaan en oo toivonut, ettet olis tullutkaan juttelemaan mulle. Alussa kaikki oli niin ihanaa, etten ollu koskaan kokenu vastaavaa. Kaikki mitä sä sanoit, sai mut ihan pyörryksiin. En meinannu uskoa, että tää kaikki oli edes totta. Kuitenkin mä ite pilasin kaiken. Mua suututtaa niin suunnattomasti, että tää meni näin. Miks hitossa mä aina pilaan kaiken?

Alussa mä en tiennyt mitä mä tunsin sua kohtaan. Kaikki tapahtu niin nopeesti ja yllättäen. Mut nyt mä tiedän, että se tais olla jotain enemmän ku koskaan aiemmin ketään toista kohtaan. Miks mä muuten olisin nyt näin rikki...

-----------------------------

... Mut asialla on toinenkin puoli. Vaikka kaikki mitä mä koin sun kanssa oli ihanaa, se oli myös todella pelottavaa ja ahdistavaa. En osaa sanoa mitään, mikä kuvastais riittävästi niitä tunteita. Tunnen itteni niin typeräks ja oksettavaks. En osaa sanoa edes, että oliko syy enemmän sussa vai mussa. Veikkaan itteäni, mut toisaalta olishan sun nyt pitänyt tajuta, että mä olin ihan palasina. Ja nyt mä vasta sirpaleina olenkin kaiken sen jälkeen.

Kadulla kävellessä, ihan yllättäenkin, mulle tulee muistoja susta mieleen niin elävästi, että meinaan oksentaa. Ne on tosi ahdistavia, ja välillä on jopa vaikee peittää sitä oloa mikä niistä muistoista nousee pintaan. Niinä hetkinä toivon, että kuolisin ja mieluiten siihen paikkaan. Mutta enhän mä halua kuolla. Mä haluan elää, mutta mä haluan ensin unohtaa. Pääseekö tästä koskaan yli ja unohtaako tätä koskaan? Mä toivon niin, koska muuten mä en halua elää.

Mä en tiedä miksi kaikki muuttuu

aina silloin kun oon just ruvennut tottumaan

Mä en luopuisi ikinä

Mut aina ei kysytä

Niinkuin ei kaivopuiston jää, et kanna enää minua

Niinkuin ei napapiirin sää, en kiinnosta sinua

Joo, niin mä teen minkä voin,

huudan ja kapinoin, mut

niinkuin ei talvet oo entisellään, 

sä et rakasta minua enää.