INSTA

Tän blogin kirjottaminen on niin vaikeeta. Niin vaikeeta, että oon päättänyt tehdä tän lisäks myös instan. Sinne tuun kirjottelemaan ja päivittelemään paljon useemmin ja aktiivisemmin, sekä myös reaaliaikasemmin. Tänne kirjottelen edelleen sillonkun siltä tuntuu, en tuu jättämään bloggaamista. Mut ajattelin vaan tulla kertomaan tän teille, jos haluutte seurata mua siellä, niin löydyn sieltä nimellä @neelarecovery

älä säikähdä jos itken ihan hetken...

...ei sun oo pakko lohduttaa, mä en oo kovin tottunut siihen että joku vois välittää.

Ei sun tarvii mua pelastaa.

Mulla on niin yksinäinen olo. Tuntuu ettei kukaan halua mua eikä kukaan välitä. Vaikka on tosi itsekästä ajatella noin, mutta siltä se vaan tuntuu just nyt. En saa töitä, kaverit muuttaa pois, polihoitaja vaihtuu, se mieskin jätti mut yksin ja koko elämä vaan kaatuu niskaan just nyt. Olis niin paljon tehtävääkin kesällä, siis ihan asioita joita on pakko hoitaa niitten hauskojen juttujen lisäks. Mut mun mielenkiinto alkaa mennä tähän elämään. Joskus tuntuu vaan niin paljon helpommalta luovuttaa... Mutten mä pysty tappamaan itteäni. En ainakaan usko pystyväni. Mut en halua edes yrittää, se on varmaan tärkeintä.

Itkettää, koska tuntuu että oon niin yksin tässä maailmassa. Vaikka samalla tiedän, että mulla on kymmeniä ja kymmeniä ihmisiä mun ympärillä. Sellasia ihmisiä, jotka välittää. Mutta mä en voi sille mitään, että mulla on tällänen olo. En vaan oo koskaan kokenut sitä, että joku ihminen jäis pitkäks aikaa mun elämään. Aina kaikki lähtee...

Mut ei se mitään. Mikäänhän ei oo ikuista.